Junius
Norjan lupaavimmaksi uudeksi yhtyeeksi nostettu Wolves Like Us ja tummasävyistä vaihtoehtorockia soittava yhdysvaltalainen Junius aloittavat kuukauden mittaisen Euroopan kiertueensa Helsingin Semifinalista torstaina 12. huhtikuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin maanantaina 23. tammikuuta.
Tymäkkää ja punk-vaikutteista vaihtoehtorockia Hot Snakesin, Afghan Whigsin ja Queens Of The Stone Agen hengessä soittava norjalainen Wolves Like Us julkaisi viime kesäkuussa debyyttialbuminsa ”Late Love”. Erinomaisen vastaanoton saaneen albumin taustavoimissa vaikuttivat muun muassa Jane’s Addictionin, Soundgardenin ja Sunn O))):n levyjen parissa työskennelleet Dave Collins ja Justin Bartlett.
Aikaisemmin esimerkiksi Kvelertakin ja Gallowsin kanssa kiertäneen ja kotimaansa merkittävimmän festivaalin Oyan päälavalla esiintyneen Wolves Like Us:in kokoonpanoon kuuluu pitkän linjan muusikoita lukuisista menestyneistä norjalaisbändeistä, kuten JR Ewingista, Amuletista ja Silverista.
Illan toinen esiintyjä, viime syksynä toisen studioalbuminsa ”Reports from the Threshold of Death” julkaissut Junius on Suomessa vielä melko tuntematon nimi, mutta erityisesti kotimaassaan Yhdysvalloissa bändillä on jo fanaattinen kuulijakunta. Post-metalia ja synkkää indierockia soittava nelikko on kerännyt toistuvasti vertauksia esimerkiksi At The Drive-Iniin, …Trail of Deadiin ja Sunny Day Real Estateen, ja Rolling Stone -lehti kuvaili yhtyettä osuvasti Neurosisin ja The Smithsin yhdistelmäksi.
Molemmat yhtyeet kuuluvat arvostetun Prosthetic Records -levymerkin (mm. Lamb Of God, Kylesa, Animals As Leaders) talliin ja saapuvat nyt ensi kertaa Suomeen. Konsertin järjestelyissä on mukana Kaaoszine-verkkolehti.
KEIKKA:
To 12.4.2012 Helsinki, Semifinal
LIPUT:
Myyntiin ma 23.1.2012 klo 9.00
9 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.

Evento adicionado por cyanide2600 | Sinalizar para revisão
Fotos
Carregando fotos…
Críticas
Escreva uma crítica sobre este evento
Eventos relacionados
-
Jul
13
HORST Festival
Platz der Republik, Mönchengladbach, Alemanha
77 pessoas
16 mensagens
-
Jul
26
West Coast Riot
Röda Sten, Göteborg, Gotemburgo, Suécia
46 pessoas
6 mensagens
-
Jul
27
Måkeskrik
Bendiksbukta, Odderøya, Kristiansand, Noruega
3 pessoas
-
Out
26
The Fest 11
The Venue, Gainesville FL, Estados Unidos
121 pessoas
23 mensagens
Atividade recente
-
LordAbyssion foi a Junius no Semifinal. Mês passado
-
cyanide2600 vai a Junius no Semifinal. Mês passado
-
cyanide2600 está interessado em Junius no Semifinal. Mês passado
-
RosesOfTomorrow está interessado em Junius no Semifinal. Mês passado
-
rageius vai a Junius no Semifinal. Mês passado
-
insanekat12 está interessado em Junius no Semifinal. março 2012
-
_arisa_ vai a Junius no Semifinal. março 2012
-
_arisa_ está interessado em Junius no Semifinal. fevereiro 2012
-
keelhauler está interessado em Junius no Semifinal. fevereiro 2012
-
LordAbyssion está interessado em Junius no Semifinal. fevereiro 2012