Rise Against
00100 Helsinki, Helsinque
Finlândia
Mostrar no mapa
Tel: 010 423 3231
Web: www.thecircus.fi
kaksi keikkaa Helsingin The Circuksessa 9. ja 10. maaliskuta 2012!
Ensimmäisellä Suomen keikallaan vuonna 2009 Kaapelitehtaan loppuun
myynyt bändi saapuu Helsingin The Circukseen kahdelle klubikeikalle
maaliskuun 9. ja 10. päivä. Rise Againstin lämppäreinä nähdään brittiläinen
hardcore bändi Architects ja amerikkalainen post-hardcore bändi Touché
Amoré, joten odotettavissa on kaksi tiivistunnelmaista keikkaa bändeiltä,
jotka tunnetaan tiukasta live soundistaan.
Rise Againstin muodostavat Tim McIlrath (vokaalit), Joe Principe (basso),
Brandon Barnes (rummut) ja Zach Blair (soolo kitara & tausta vokaalit).
Vuonna 1999 Chicagossa perustettu Rise Against on tunnettu vahvoista
sosiaalisista ja poliittisista kannanotoistaan, joita on käytetty monissa
heidän kappaleissaan. Bändin jäsenet ovat osallistuneet keskusteluun myös
eiläinten oikeuksista ja kaikki bändin jäsenet ovat kasvis syöjiä. Yhtye
on tunnettu myös kampanjoinnistaan presidentti Obaman hyväksi.
Vaalikampanjan alla he olivat mm. mukana “Rock Against Bush, Vol 1.”
-kokoelma albumilla.
Yhtyeen laulajan Tim McIlrathin mukaan Rise Against on ottanut vaikutteita
mm. Dead Kennedys ja Bad Religion -yhtyeiltä. Vuonna 1999 aluksi Transistor
Revolt –nimellä perustetun yhtyeen uraa voisi luonnehtia tasaiseksi ja
varmaksi nousuksi. Rise Againstin kuudes albumi “End Game” julkaistiin
tämän vuoden maaliskuussa ja se nousi suoraan Yhdysvaltain albumilistan
kakkoseksi. Levy otettiin hyvin vastaan myös Euroopassa ja kriitikoilta
saamansa arvostuksen lisäksi bändi on kerännyt paljon uusia faneja, sekä
onnistunut nousemaan yhdeksi oman genrensä suosituimmista yhtyeistä.
Uusimmalta “End Game” -albumilta on lohkaistu hyvin radio soittoa kerännyt
“Help Is On The Way”, sekä “Make It Stop (September’s Children)” singlet,
joista jälkimmäisellä yhtye otti kantaa Yhdysvalloissa kiusaamisen uhreina
itsemurhaan päätyneiden nuorten elämään ja homofobiaan. Tänä syksynä Rise Against esiintyi Foo Fightersin virallisena lämppärinä Yhdysvaltain
kiertueella.
Konserttiliput maksavat ennakkoon 44 euroa + toimituskulut ja ovelta 50
euroa, mikäli lippuja on jäljellä. Konserttiliput tulevat myyntiin
Tiketissä ( www.tiketti.fi ) ja osoitteessa ( www.rle.fi ) 28. lokakuuta
alkaen. RL Concertsin uutiskirjeen tilanneet voivat ostaa lippunsa
ennakkoon jo 27. päivä torstaina osoitteesta ( www.rle.fi ).
Ostorajoitus 5 lippua / asiakas.
Konsertin järjestäjä: RL Concerts, www.rle.fi
Rise Against -yhtyeen kotisivut: http://www.riseagainst.com/
Architects -yhtyeen kotisivut: http://www.myspace.com/architectsuk
Touché Amoré -yhtyeen kotisivut: http://www.toucheamore.com/
Mediakumppanit:
http://www.radiorock.fi/
http://www.rumba.fi/
http://www.noise.fi/
Evento adicionado por PirateKillah | Sinalizar para revisão
Fotos
Críticas
Escreva uma crítica sobre este evento
Eventos relacionados
-
Jun
2
Free Press Summer Fest
Eleanor Tinsley Park, Houston, TX, Houston, Estados Unidos
139 pessoas
27 mensagens
-
Jun
6
Kerrang! Awards 2012 - Architects
Relentless Garage, London, Londres, Reino Unido
28 pessoas
1 mensagem
-
Jun
8
Nova Rock 2012
Pannonia Fields II, Nickelsdorf, Áustria
309 pessoas
146 mensagens
-
Jun
8
Download Festival 2012
Donington Park, Castle Donington, Nottingham, Reino Unido
1.013 pessoas
446 mensagens
-
Jun
12
Rise Against
013, Tilburg, Holanda
90 pessoas
26 mensagens
-
Jun
13
Rise Against
Rockhal, Esch-sur-Alzette, Luxemburgo
17 pessoas
-
Jun
14
Rise Against
Bataclan, Paris, França
28 pessoas
-
Jun
15
Greenfield Festival 2012
Greenfield, Interlaken, Suíça
96 pessoas
12 mensagens
-
Jun
15
Provinssirock 2012
Törnävä, Seinäjoki, Finlândia
272 pessoas
47 mensagens
-
Jun
16
Rise Against
Törnävänsaari, Seinäjoki, Finlândia
2 pessoas
Atividade recente
-
DirtyJani foi a Rise Against no The Circus. Mês passado
-
koistis foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
elohopea foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
Kasettisoitin foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
Spege__ ficou interessado em Rise Against no The Circus. março 2012
-
tsash foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
XnesuX foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
Veida foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
The_SMS foi a Rise Against no The Circus. março 2012
-
Nezof foi a Rise Against no The Circus. março 2012
